Me emme tänäkään vuonna leivo laskiaispullia, tai siltä ainakin tässä vaiheessa näyttää. Jos kuitenkin tekisimme pullia, tulisi niiden väliin ehdottomasti vadelmahilloa. Vadelmakiintiön täyttämiseksi teimme lauantaina vadelmaisia muffinsseja, joihin löytyi sopiva ohje Vegalicious-blogista. Muffinssit onnistuivat varsin hyvin, ja ohjetta voisi jatkossa varioida muillakin marjoilla. Muffinssit olivat kuohkeita ja kosteita, vaikka rasvaa oli vähän ja aineksiakaan ei vatkailtu.

Sitruuna-vadelmamuffinssit

9-15 kpl

3,6 dl vehnäjauhoja

1,8 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

1 tl raastettua sitruunankuorta

1,2 dl maustamatonta jogurttia

2 kananmunaa

3 rkl rypsiöljyä

1-3 rkl sitruunamehua

2,5 dl tuoreita vadelmia tai kukkurainen 2,5 desin mitta pakastettuja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele/öljyä muffinssipelti. Sekoita isommassa kipossa kuivat aineet ja pienemmässä kipossa muut (lukuun ottamatta vadelmia). Lisää nesteet jauhoseokseen ja sekoita sen verran, että taikina on juuri ja juuri sekaisin. Lisää vadelmat ja sekoita varovaisesti. Jaa taikina muffinssipellin koloihin ja pane pelti uuniin. Paista muffinsseja 15-20 minuuttia, kunnes muffinssit ovat saaneet vähän väriä.